Helnwein ( presse )
previous-INDEX-next


Wäinö Aaltosen Museon
www.wam.fi
GOTTFRIED HELNWEIN
Retrospective
Wäinö Aaltosen museon syyskausi alkaa itävaltalaisen Gottfried Helnweinin (syntynyt 1948 Wienissä) näyttelyllä.
Esillä on 1900-luvun yleisen ja yksityisen historian kipupisteisiin porautuvia suurikokoisia maalauksia, valokuvia nykypäivän kulttuurin merkkihahmoista Andy Warholista Keith Richardsiin sekä piirustuksia, akvarelleja ja sekatekniikalla toteutettuja teoksia.
Helnweinin taide on levinnyt yleiseen tietoisuuteen mm. julisteiden muodossa. Hänet tunnetaan myös Life- ja Time-lehden kansikuvista. Helnwein käsittelee teoksissaan uskonnon ja yleisen moraalin vaikutusta lasten ja vähemmistöjen asemaan sekä esimerkiksi Itävallan ja Saksan natsimenneisyyttä ja sen aktiivista unohtamista. Ahdistava arvomaailma tulee esille niin hänen omakuvissaan kuin psykologisesti tarkoissa tutkielmissaankin.


Julkisuutta ja myyttejä synnyttävä mediakoneisto on kiinnostanut Helnweinia jo pitkään. Hän on teoksillaan tutkinut sekä julkkiksia luovaa koneistoa että länsimaisen yhteiskunnan arvoja. Rocktähti tai toimintaelokuvien sankari on Helnweinille yhtä arvokas kuvauksen kohde kuin korkeataiteen piiriin kuuluva maalari tai kirjailija. Hän sekoittaa korkeaa ja matalaa taidetta myös työskentelytavoillaan. Mestarillisena piirtäjänä tai maalarina hän ei pelkää käyttää hyväkseen tietotekniikan mahdollisuuksia. Useat Helnweinin maalauksista on mustesuihkutettu kankaalle, minkä jälkeen hän on päällemaalannut kuvat akryyli- tai öljyväreillä.
Mixed MediasTyylillisesti Helnweinin teoksista voi löytää kaikuja Wienin aktionismista Francis Baconin vääristyneisiin maalauksiin. Hän kuitenkin arvostaa sarjakuvia korkeataidetta enemmän. Helnwein on sanonut: "opin Disneyltä enemmän kuin Leonardo da Vinciltä… ".

Helnwein internetissä: http://www.helnwein.com



02. Oktober 1998 Wäinö Aaltosen Museon www.wam.fi



ENGLISHDEUTSCHFRANCAISITALIANOESPANOLCESTINAPOLSKIRUSSIANCHINESEJAPANESE
Helnwein : presse
weitere Helnwein Sites
www.helnwein.com
www.helnwein.de
www.helnwein.fr
italia.helnwein.com
hispano.helnwein.com
cesko.helnwein.com
polska.helnwein.com
russia.helnwein.com
japan.helnwein.com
china.helnwein.com
www.helnwein.ch
www.gottfried-helnwein.ch
www.gottfried-helnwein.at
www.gottfriedhelnwein.ie
kristallnacht.helnwein.com
www.helnwein.org
www.helnwein.net
www.helnwein-museum.com
www.helnwein-music.com
www.helnwein-theater.com
www.helnwein-photography.com
www.helnwein.info
www.helnwein-archive.com
www.helnwein-archiv.de
www.helnweinreview.com
www.helnweincomic.homestead.com
NEWS [
Event Calendar
News Update
]
KÜNSTLER [
Atelier
Biografie
Ausstellungen
Sammlungen
Bibliografie
Filme
Zitate
Zitate von Helnwein
News Update
]
WERKE [
Mischtechnik auf Leinwand
Fotografie
Selbstportraits
Aquarelle
Zeichnungen
Aktionen und Installationen
Landschaften
Theater und Film
]
TEXTE [
ausgewählte Autoren
deutsche Texte
internationale Texte
Texte von Helnwein
Zitate
Zitate von Helnwein
]
PRESSE [
ausgewählte Artikel
deutsche Presse
internationale Presse
Interviews
>Internet
]
KONTAKT [
Gästebuch
E-mail
Links
]
untranslated [
Helvetia Spezial
]
SHOP [
www.helnwein-artstore.com
]